Näytökset

Kolme iltanäytöstä – lumoava voimistelun kirjo
Suurtapahtumassa nähdään kolme erilaista iltanäytöstä. Seuroilla mahdollisuus hakea esiintymään kaikkiin iltanäytöksiin.
Voimistelun Gaalanäytös marraskuussa 2011 Helsingissä keräsi täydet katsomot kahteen kertaan. Sun Lahti – voimistelun suurtapahtumassa nähdään kolme erilaista iltanäytöstä. Perjantaina kaksi näytöstä Lahden Kaupunginteatterin lavalla ja lauantaina yksi näytös jäähallissa, Isku Areenalla.
Satunäytös lapsiperheille
Uutuutena Lahdessa nähdään lapsiperheille suunnattu satunäytös, joka esitetään alkuillasta perjantaina 7.6 Lahden kaupunginteatterilla.

kuva: Jouko Keski-Säntti
Satunäytöksen tarinasta järjestetään kirjoituskilpailu, johon voi osallistua kaikki tarinan kirjoittamisesta ja ideoinnista kiinnostuneet.
Tarinan perusteella satunäytökseen haetaan tietyn aiheisia voimisteluesityksiä, jotka voivat olla joko valmiita ohjelmia tai sadun teeman pohjalta suunniteltuja uusia ohjelmia. Esiintyjien ikää ei ole rajattu.
Satunäytökseen haettavat ohjelmat julkistetaan loppukeväällä 2012 ja hakuaikaa on 15.9. asti.
Iltanäytös teatterilla ja Isku Areenalla
Satunäytöksen jälkeen perjantaina nähdään vielä toinenkin iltanäytös kaupunginteatterilla. Tässä näytöksessä on tavoitteena tuoda esiin voimistelun kirjo mahdollisimman monipuolisesti, kuitenkin huomioonottaen, että telineitä ei teatteritiloihin mahdu.
Lauantai-iltana joukkuevoimistelun MM-finaalin jälkeen Isku Areenan valtaavat esiintyjät. Illan gaalanäytöksessä on näytön mahdollisuus kaikille voimistelun harrastajille, lisäksi lavalla tullaan näkemään joukkuevoimistelun tuoreet maailman mestarit. Gaalanäytökseen on varattu esiintymismahdollisuuksia erityisesti myös telineitä hyödyntäville esiintymisohjelmille.
Haku molempiin näytöksiin aukeaa keväällä 2012 ja hakemus tulee täyttää 15.9. mennessä.
Lisäksi näytöksiin tullaan kutsumaan myös ulkomaalaisia ryhmiä esiintymään.











